tiistai 18. kesäkuuta 2019

Ilmastosta

En ole se kaikkein luontoystävällisin persoona. Rakastan luontoa, rakastan eläimiä. Jaksan ihmetellä miksi 200 siemenestä kasvaa täysin samanlainen kukka. Jaksan ihmetellä miten koppakuoriainen jo on mitä ihmeellisin hienomekaaninen olento. Jaksan ihmetellä kuinka jokaisella pienimmälläkin eliöllä on oma paikkansa tässä maailmassa. Silti yhä ajan autollani. Syön lihaa (yritän vähentää tätä parhaani mukaan), kierrättämiseni voisi aina olla parempaakin. 7 vuotias tyttäreni muistuttaa minua kierrätyksen tärkeydestä ja 8-vuotias poikani jaksais illat pitkät kertoa avaruuden ihmeellisyydestä. Olen siltikin huolissani luonnosta.

Olen ollut aina etuoikeutettu asumaan maassa, jossa on puisto kävelymatkan päässä. Olen ollut etuoikeutettu asumaan maassa, jossa luonnon ihmeellisyyden voi kohdata kaupungin keskellä . Olen valitettavasti oikeutettu työskentelemään alalla jossa ilmastonmuutokset näkyvät ensimmäisten joukossa. Vieraslajien leviäminen on viime vuosina ollut räjähdysmäistä. Tuskin tulemme enää näkemään nuoruuteni kaltaisia talvia. Runsaat lumimäärät, keskellä talvea olevat lämmin kaudet tulevat olemaan pysyvä osa talveamme. Ilmasto on jo muuttunut, me emme estä enää ilmastonmuutosta vaan estämme ettei se pahenisi.

 On ikävä tosiasia, että me viisastumme vasta sukupolvi sukupolvelta. Isoisäni minulle jo joskus totesi, että minä tulen jättämään hieman paremman maailman seuraavalle sukupolvelle. Hän aina jaksoi muistuttaa kuinka nuoret ovat tulevaisuus ja korjaavat vanhempiensa tekemiä virheitä. Niin oma sukupolveni tekee vanhempiensa kanssa ja myös tuleva sukupolvi mukaan lukien omat lapseni tulevat tekemään minun kanssani.

Ilmastonmuutos on todellinen asia. Aina on mahdollista laittaa pää pensaaseen, huutaa tarpeeksi kovaa ja toivoa parasta. Aina on mahdollista löytää kirjoitettu tieto, jotta ikävän olemassaolon voi kieltää. Se ei silti poista sitä, että se paha tapahtuu ja tulee tapahtumaan vaikka kuinka asioita haluaisi tehdä itselleen paremmaksi. Ei ole olemassa mustavalkoista yhteiskuntaa vaikka sellaista haluttaisiinkin rakentaa. Ehkä me olemme vielä liian riitaisia tulemaan vastaan yhtenäisinä. Se aika tulee vielä joskus vastaan. Jos historialla on tapa toistaa itseään tosin usein liian myöhään.

Minä tiedän että jätän hieman paremman maailman lapsilleni, mutta koska se ketju katkeaa ja ei ole enää maailmaa mitä jättää ?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti