tiistai 3. joulukuuta 2013

Voi Oskari minkä teit

1.12. voimiansa näytellyt Oskari myrsky ei ikäväksensä jättänyt rauhaan Lempäälän hautausmaata. Ristimäessä iso männyn haara oli revennyt ja kaatunut jalankulkuväylälle. Suureksi onneksi henkilövahingoilta vältyttiin kokonaisuudessaan ja materiaalivahingot jäivät pieniksi.



Huolestuneille tiedoksi, että kaatuminen ei aiheuttanut vauroita hautapaikoille tai hautamuistomerkeille.

Petri - Puutarhuri

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Asiaa jätteistä

Suoritimme viime viikolla kierroksen seurakunnan omistamilla metsäalueilla Papintiellä ja jotenkin näkymä sai mieleeni kirjoittaa hieman asiaa jätteistä. Tai antaa kuvien puhua puolestansa  ja kertokaa oma mielipiteenne.





2013 Marraskuussa Papintien varsi. Tarkoituksella luontoon jätettyjä jätteitä ja pahimpana löytyi matoilla peiteltyjä öljykanistereita. 




Metsäteiden siivousurakka 2012. Jätteistä täyttyi kaksi iso siirtolavaa. Lisäksi pois kuljetettiin toistakymmentä auton rengasta, akkuja, polttoainekanistereita, rakennusjätteitä ja sekalainen määrä metallijätettä. 



Ja Papintien siivousurakka 2011. Matkalta täyttyi yksi korkea siirtolava täyteen jätteitä. Löytyi telkkarreita, pakastimia, sohvia, autonrenkaita, wc-pönttö, tupakka-askeja, öljytynnyreitä ja kanistereita, puoli täysiä maalipurkkeja joista valui norona ojaan vielä maalia, liuottimia, puhkikuluneita akkuja, sänkyjä, perkola, tölkkejä ja pulloja ja vielä lukematon määrä kaikkea.


Nämä kaikki löytyivät ulkoiluun ja virkistäytymiseen tarkoitettujen polkujen varrelta, joilla ulkoilee aikuisia, lapsia, vanhuksia, eläimiä niin metsän eläjiä kuin lemmikkejä.

Toivon mukaan herättää ajatusta

Petri - Puutarhuri 




tiistai 19. marraskuuta 2013

Muualle haudattujen muistomerkki

Eino teki mittavia tuhojaan koko maassa viikonloppuna. Lempäälän hautausmaiden puut kestivät tuulen ja tuiverruksen yllättävän hyvin ja muutamia pienimpiä oksia lukuunottamatta kaikki puut olivat pystyssä ilman sen suurempia vaurioita. Nämä luonnon vanhukset ovat kestäneet jalustoillansa jo monet tuulet ja tuiverrukset.

Alkuviikosta saimme talven viimeisen toimituksen perille ja muualle haudattujen - muistomerkki sai viimein uuden pohjakiven. Massiivinen kivi aiheutti asennuksessa muutamia sydämmen tykytyksiä, mutta nyt alue on arvonsa mukaisessa kunnossa.

Muistokiven toimitti ja asensi Muistokivi Oy M. Kaila :)

Lievää sydämmen tykytystä...

....mutta ammattimiehet hoitavat työn mallikkaasti

Muistomerkki vihdoin arvoisellansa jalustalla.


Petri - Puutarhuri

lauantai 9. marraskuuta 2013

Talven alkua


Viime viikolla viimeisetkin kausityöntekijät poistuivat talvilaitumille ja Lempäälässä hautaustoimi siirtyy viettämään hiljaista talven ajan eloansa. On aina toisaalta yhtä haikeaa vuosittain erota tutuista kasvoista ja uudelleen tottua siihen, että sosiaalitilat hiljenevät ensi kevääseen saakka.

Vuoden aikana on tapahtunut paljon, paljon on tehty, koettu niin onnistumisia kuin epäonnistumisia, mutta lopulta kulunut vuosi on mennyt kaikilla mittapuilla kiitettävästi. Jokainen työntekijä antoi panoksensa hautausmaiden ylläpitoon ja vuodelle asetetut tavoitteet ylitettiin kirkkaasti.



Haluan osoittaa kiitoksen kaikille hautausmailla työskennelleille ihmisille kuluneesta vuodesta ja takaraivossa toki siintää pieni esimiehen toiveajattelu: Toivon mukaan näemme ensi vuonna uudelleen.

Vesisateilla selvittiin loppuun saakka. 
Nyt on pakkasia odotellessa 



Syksyssä vain on taikaa

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pieniä paloja historiasta

Kirkkohautausmaalla yritetään hiljallensa askel askeleelta palauttaa pieniä paloja historiasta takaisin nykyaikaan. Vaikka Lempäälä uudistuuksin hurjaa vauhtia hautausmaan ympärillä, on hautausmaa mielestäni paikka, joka ulkoasultaan saa jäädä historialliseen muotoonsa.

Olemme tehneet kesän aikana suuria löytöjä ja saaneet aikaan ajoittain villejäkin suunnitelmia.

Huomasimme 2012 kesän lopulla, että sankarihaudan kirkon päädyn puoleiset reunakivet olivat hautautuneet lähes 20 senttiä maanpinnan alapuolelle. Tästä kirposi kunnostushanke sankarihaudan entisen ulkoasun palauttamiseksi. Etsimme syksyn ja talven 2012 aikana vanhoja 80-luvulta tai aikaisemmin otettuja valokuvia.




En ikävä kyllä päässyt tapaamaan erästä ystävällistä hautausmaalla kävijää, joka jätti minulle harvinaisen valokuvan sankarihaudan historiasta. Valokuvassa oli juuri perustettu sankarivainajien alue talvisodan päättymisen jälkeen. Sankarihautaa koskien laitoin aikaisemmin blogiini kuvia peruskunnostuksesta, jota jatketaan ensi vuoden aikana.

Valokuva kuitenkin kirvoitti minussa toisenkin ajatuksen. Olisiko mahdollista sama kunnostustyö suorittaa Vapauden miekan ympäristölle? Ehdotin asiaa työntekijöilleni, jotka välittömästi innostuivat ideasta. Ehdotin asiaa kainosti seuraavan vuoden kesälle, mutta he innostuivat ja toivoivat työn aloituksen jo tälle vuodelle.

Olen hyvinkin varma, että työntekijöideni ahkeruus ja innostus mitataan jollain paljon laajemmalla mitta-asteikolla.

Viime viikolla työntekijäni aloittivat työn vapauden miekan keskikäytävästä tarkistaakseen millainen lopputuloksesta mahtoi tulla. Puutarhatyössä työntekijä näkee omien kätensä jäljet ja monesti työ alkaa ruokkimaan tekijäänsä. Keskikäytävältä työ versosi reunoille ja reunoilta lopulta seuraavalle...ja seuraavalle.

Ensiksi oli vain tarkoitus puhdistaa kokeiluksi keskikäytävä

Ja no lopulta se sitten työ vähän rönsyilikin pidemmälle

Mutta lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen



Vapauden miekka pystytettiin vuonna 1934. Ensi vuonna vapauden miekan pystyttämisestä tulee kuluneeksi 80-vuotta. Ja voin lämpimin kiitoksin ahkerille työntekijöilleni sanoa, että tämän vanhan muistomerkin ympäristö on nyt arvonsa mukaisessa kunnossa.


maanantai 2. syyskuuta 2013

Sosiaalista mediaa ja valokuvausta

Muutamien sosisaalisessa mediassa saapuneiden kysymysten pikainen vastaus alkuun.

- Blogin kirjoitukset edustavat yksinomaan henkilökohtaista mielipidettäni eivätkä ole seurakunnan virallinen kanta. Blogin on tarkoitus toimia tiedon jakamiseen ja allekirjoittaneen päivä kertomuksiin. 

- Blogin ja muiden sosiaalisten median päivitykset teen vapaa-ajallani ja en käytä siihen työaikaani.



Mistä muualta minut löytää:

- Facebookista nimellä Petri Solja

- Instagrammista nimimerkillä petrisolja

Instagram

- Twitteristä nimimerkillä @PetriSoljaSRK

https://twitter.com/Petrisoljasrk

- Pinterestistä nimimerkillä

http://pinterest.com/petrisoljasrk/boards/


Tileille päivittelen hautaustoimen ajankohtaisia asioita ja kohtaamisia matkan varrelta. Tervetuloa tutustumaan mukaan matkaan.



Petri - Puutarhuri

torstai 29. elokuuta 2013

Sahan ääniä ja paljon katkenneita pensaita ja oksia

Kirkkohautausmaalla ja Ristimäen hautausmaalla on viime viikkojen aikana tehty mittava alueen nuoretaminen pensaiden harventamisen ja kasvuston harventamisen kautta.

Kirkkohautausmaalla monet pensaat ovat iällisesti parhaan kasvunsa päässä ja monet pensaista ja pensasaidanteista rupesivat parhaana kukintakautenansa muistuttamaan ainakin allekirjoittaneen mielestä lähinnä rösöisiä risukkoja. Kauniin ulkomuodon saamiseksi mielestäni on kasvun alettava alusta ja näin ollen päädyin radikaaliin ratkaisuun koko kasvuston alasleikkuusta. Nyt pensaat saavat kasvaa rauhassa ilman toimenpiteitä jälleen seuraavan 10 - 15 vuoden ajan.

Karu näkymä varastointialueelta kohti muuntajaa. Näkymä muuttuu jo heti luonnon ansiosta viimeistään ensi keväänä.


Kuva on kaksi viikkoa leikkuun jälkeen ja vihreä alkaa jo versota.


Ristimäen hautausmaalta alunperin kirkkoneuvoston jäsenen aloitteesta lähdimme maastokäynnille kartoittamaan, onko kappelin ja Sotavallantien välisen alueen metsäkaistaleen aluskasvillisuutta mahdollisuutta harventaa ja näkymää avata tähän pieneen kaistaleeseen luonnon kauneutta. Ristimäen hautausmaan työnjohtajan kanssa päädyimme näyttämään tälle vihreää valoa ja toimenpide kirjattiin hautaustoimen tavoitteisiin vuodelle 2013. Nyt voin suurella ylpeydellä työntekijöiden suhteen sanoa, että työ on tehtynä ja henkilökohtaisesti olen jo nyt lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Sotavallantien ja kappelin välinen metsäalue tulee nyt kauniisti esiin niin kappelilla kävijöille, kuin tiellä kulkijoille.

Nyt kasvusto on väljää ja näkyvyys paranee myös talviaikaan.


Vielä viimeiset oksien siistimiset ja voi sanoa tämän työn olevan paketissa.

Petri - Puutarhuri



tiistai 13. elokuuta 2013

Kesäkausi häämöttää loppuansa

Kesäkausi alkaa hiljallensa jäädä taaksemme. Syksy tekee hiljalleen tuloansa ja kasvukausi lähenee loppuansa.

Toinen lomapätkä loppuu pian vähän turhan aikaisin ja hiljallensa tämän miehen tulisi varautua jo tulevaan aktiiviseen syksyyn. Mitä siis syksy tuo tullessansa Lempäälän seurakunnan hautaustoimelle.

- Esitys kulttuurihistoriallisesti arvokkaista haudoista saatetaan kirkkoneuvoston päätettäväksi. Seurakunnan asettama työryhmä kokoontuu syksyn aikana antamaan lausuntopyynnön koskien seurakunnan omia ehdotuksia.

- Vuonna 2009 laadittu ympäristöohjelma uudistetaan ajan tasalle ja se esitellään kirkkoneuvostolle.

- Perehdytysopas hautaustoimelle päivitetään ajan tasalle.

Eli toisin sanottuna toimistohommaa on vielä hetki tiedossa muiden töidenkin ohella. Jotain toki positiivista, ympäristöhuollon ammattitutkintoni lähenee loppusuoraansa ja kappas kummaa lopputyö on vielä hieman vaiheessa.


 Instagram palvelun valokuvia Ristimäen hautausmaalta. Kuvaaja Petri Solja. Halutessansa lisää kuvia löytyy Instagram tunnuksella Cerberos85.



Vielä viimeisten lomapäivien kunniaksi pääsen ylihuomenna matkaamaan virkistysmatkalle hautaustoimen työntekijöiden kanssa, kohti Tamperetta ja Lepaan vihermessuja. On aina ilo ja kunnia päästä tutustumaan eri hautausmaille ja vielä suurempi kunnia on, että työntekijät antavat arvokasta työaikaansa opastukselle.



Joskus on hyvä olla kiitollinen elämän pienistä asioista.


maanantai 5. elokuuta 2013

Lomani ensimmäistä päivää viettämässä.

Kasvukausi alkaa olla jo hyvää vauhtia loppupuolella. Mitä on tapahtunut työkauden aikana.

- Valokuvallinen maisemaseuranta on saatu aluillensa. Ja allekirjoittaneella oli hyvin hauskaa ensimmäisellä kuvauskierroksella. Tällä hetkellä valokuvat eivät ole julkisia, koska valokuvissa näkyy tunnistettavia henkilöitä.

Seurakunnan hautausmailla on molemmilla määritelty 12 eri pistettä, joista jokaisesta otetaan 4 kertaa vuodessa 360 asteen panoraamakuva. Näin valokuvien kautta helppo vertailla hoidon kehittymistä ja ympäristön muutoksia vuosien saatossa.



- Kirkon vierellä lasvaneet ruusut ja lumihiutaleet tulivat toistaiseksi tuntemattomasta syystä tiensä päähän. Onneksi paikallinen taimisto pelasti tilanteen ja heiltä löytyi ainakin kirjoittajan mielipiteen mukaan "mukavan suuret" amppelit. 




- Sankarihaudan peruskunnostus on saatu aluillensa. Pieniä mutkia kuitenkin tuli matkaan ja lopullinen kunnostus vaatiikiin alkuperäistä enemmän töistä. Ja ilmeisimmin ihan kiviliikettä paikan päälle. Asian esittelen viimeistään syksyllä esimiehelleni ja toivon mukaan taloudellisellekkin jaostolle saakka. Katsotaan mitä mieltä ovat ideoinnistani.

Tästä lähdettiin liikkeelle. Reunakivet olivat lipputangon nurkalla noin 30 cm maan alla.

Lopputulos. Toinen puoli on nytten toistaiseksi valmis ja toinen puoli jatketaan valmiiksi ensi kevään/kesän aikana. Sankarihauta ei kuitenkaan ole lopullisessa muodossansa, vaan muutosta on vielä tiedossa. 




Lomien jälkeen odottaakin yksi jos toinenkin kokous.

Tiistaina 20.8 kokoontuu seurakunnan asettama kulttuuriperintötyöryhmä. On aina yhtä suuri ilo päästä työskentelemään ammattilaisten historiantuntijoiden kanssa .

Keskiviikkona 28.8 päivä kokoontuu ympäristötyöryhmä ja lähdemme tarkistelemaan seurakunnan ympäristöohjelmaa.


Mutta vielä tällä hetkellä kirjoittaja siirtyy nauttimaan kesän viimeisistä lämmöistä lomansa merkeissä. Ja pääsen nauttimaan siitä täysin siemauksin tietäen, että hautausmaa ja hautaustoimi ovat poissaollessani erinomaisessa hoidossa.



Aina ystävällisin terveisin


Petri - Puutarhuri





torstai 18. heinäkuuta 2013

Muistojen vaalimista.


Usein huomaan miettiväni, miksi teen työtäni? Kiire, työni aihealue ja työtaakan määrä saavat usein miettimään työni merkitystä minulle ja erityisesti kun katson tekemättömien töiden pinoa: Teenkö tarpeeksi työni eteen? Hautaustoimessa työskentely on henkisesti raskasta työtä. Olen koulutuksissani tavannut useita hautausmaan työntekijöitä sekä esimiehiä ja aina enemmän alan kunnioittamaan tätä työlleen omistautunutta ammattikuntaa.

On hyvin rankkaa kuulla haudankaivajan murehtivan hyvin iäkästä ja sairasta äitiänsä sairaalassa. Samaista haudankaivajaa odotti seuraavana päivänä oma työnsä ja urakkansa seurakunnassa. On traagista kuulla hautaustoimistoa pitävän lapsen menehtymisestä, tietäen että vanhemmat suuren surun kohdatessa palvelevat asiakkaansa silti aina yhtä arvokkaasti ja asianmukaisesti. Mietin usein mikä elämän ongelmienkin keskellä saa tämän ammattikunnan omistautumaan työllensä.

Kesken pohdinnan kävellessäni hautausmaalla, vastaan minua käveli iäkäs naishenkilö. Toivotin tapani mukaan hyvää huomenta ja rouva pyysi saada keskustella kanssani. Hänen aviomiehensä saatettiin haudan lepoon viikkoa aikaisemmin. Hän kätteli ja hänen sanansa jäivät hyvinkin mieleeni:

”Tahdon kiittää sinua ja kaikkia seurakunnan työntekijöitä siunauksen järjestämisestä. Ja en voi vain kuin toivoa, että joskus saan itsekin poistua haudan lepoon rakkaan aviomieheni rinnalle yhtä arvokkaasti.”

Meistä jokainen on menettänyt läheisiä ihmisiä. Minä tahdon omalta osaltani antaa kiitokseni kaikille läheisieni viimeiselle matkalle saattaneille ja heidän viimeistä leposijaa hoitaville työntekijöille. Te olette arvokkaassa työssä.  



Petri - Puutarhuri

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Loma ohi ja kohti uusia haasteita (ja seuraavia lomia)

Lomakausi 1. tuli vieteltyä rattoisasti perheen parissa. Nyt on viikko takana ankaraa työntekoa. Epäilin aluksi, minkämoiseen kaaokseen töihin paluu tapahtuu. Suureksi ilokseni huomasin, että sijaiseni oli hoitanut työn ensiluokkaisesti ja hautausmailla oltiin omatoimisesti laitettu kuntoon niin hautausmaata kuin yksittäisiä hautoja. Olisin voinut helposti jatkaa lomaani vielä parilla viikolla (sijainen ei ehkä olisi samaa mieltä asiasta).

Esimiehenä on hyvin palkitsevaa olla työympäristössä ja parantaa työntekijöiden työmukavuutta, kun työntekijäni antavat 100 % itsestään työlle jokaisena päivänä viikossa. Vielä kuitenkin palkitsevampaa on viedä kiitos-viesti hyvästä hoidosta työntekijöille, kun se kiitos palaute tulee hautausmaalla kävijöiltä.

Hiekkahaudat alkavat vuosien jälkeen vihertyä ja sammaloitua. Kuva vanhan kirkon hautausmaalta ja kuvan ottajana toiminut Päivi Urvanta.

Kausityöntekijät poistivat pintamaan ja laittavot pintaan uuden 8mm soran. Liuskekivien välit paikkailtiin sammalella siistin lopputuloksen takaamiseksi. Ei mielestäni todellakaan huonoa jälkeä. Kuvan ottanut Päivi Urvanta.





Allekirjoittanut poistuu nyt läheiselle leikkikentälle katsomaan pysyykö vielä mukana liukumäkeen kiipeämisessä.




keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

On tovi viime kirjoituksesta. Juhannuksen ajasta tuli kaikesta huolimatta jälleen kiireellinen kaikesta valmistelusta huolimatta, mutta siitä selvittiin kunnialla. Toimitetut kasvitaimet olivat jälleen korkealaatuisia. Tästä iso kiitos paikallisille taimistoille.

Rautayrtti ja Uuden Guinean Liisa antavat sankarihaudalle arvokkaan sinivalkoisen yleisilmeen


Kesä ja kukat. Mikä ihana yhdistelmä

Pappilassa hävitettiin myös jättiputkea ja oltiin kuulemassa ammattilaisen infotilaisuutta vieraslajeista. Koko hautaustoimi allekirjoitti yhtenäisen mielipiteen siitä, että meidän tulee sitoutua haitallisten vieraslajien hävittämiseen ja tämä aiheuttaa pari muutosta hautausmaiden yleisilmeessä.

Asianmukaiset suojavarusteet talkoisiin. Toki hieman keveämmilläkin suojavaatteilla pärjäisi.


Tätä kirjoittaessani vietän vuosilomaani ja nautin helteisestä säästä. Vaikka pidänkin työstäni niin perheeni on minulle kaikkeni ja aika lasteni kanssa on korvaamatonta. Minut tavoittaa seuraavan kerran työmaalta Heinäkuussa 8. päivä maanantaina. Lomani aikana seurakunnan suntio Krista Lindqvist toimii sijaisenani ja hoitaa työn vuosien kokemuksella ja vahvalla ammattitaidolla.

(Edit. Hautausmaan jätehuoltopäivä heinäkuussa on peruttu työkiireiden vuoksi. Ei kuitenkaan huolta :) päivittelen tietoa jätehuollosta blogisivuille töihin palattuani. )

Petri - Puutarhuri

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Raekuuro teki tuhojaan Ristimäessä

10.6 Maanantaina Lempäälässä riehuneen ukkosmyrskyn mukana tuli myös hyvin tuhoisa raekuuro. Raekuuro tuhosi lähes kokonaan Ristimäen kesäkukka istutukset. Perennat selviävät kyllä, mutta istutettujen kesäkukkien taival oli siinä. Hoitohaudoille tehdään uusintatilaus tämän viikon aikana ja istuttaminen jatkuu normaalisti juhannukseen saakka.

Kirjoitan tätä tekstiä lomapäiväni lomassa ja huomenna pääsen aamulla tarkistamaan aiheutuneita vaurioita. Päivittelen kuvia blogiin.

Kuunliljat vastaanottivat hieman nuutuneinan



Perenna penkki oli lohduton näky

Seurakunnan hoitohaudoilta pelkästään tuhoutui 450 kesäkukkaa, puhumattakaan omaisten haudoille istuttamine kukkien määrästä.


Istutuksia mitä raekuuro ei tuhonnut viimeistään paksu raekerros jäädytti

















Päästiin kuurolla ihan iltalehteenkin saakka:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061017135891_uu.shtml


Petri - Puutarhuri



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Duunarit paahtumassa

Taas se aika vuodesta, kun allekirjoittaneen on vaikea asennoitua yksin vietetyn talven jälkeen tosiasiaan että toimii jälleen 12 hengen esimiehenä. Kesätyöntekijät aloittivat työnsä maanantaina ja päivä olosuhteiltaan ei ollut todellakaan helpoimmasta päästä. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevat kaksi erittäin ahkeraa työntekijääkin painoivat töitä muiden mukana samaa tahtia vaikka lämpömittari huiteli avoimella hautausmaalla paikoitellen +30 asteen paikkeilla.

Valmetin vanhus pysyy vielä liikenteessä ja ainakaan tänä vuonna ei  tule ikävikoja vastaan (ainakaan toivon mukaan)



Viikko tiukkaa työntekoa ja ensi viikon kukkasadon jännittämisen odottamista, jotta hautausmaa saadaan hukutettua joka kesäiseen kukka mereensä. Kaikki kulminoituu viimeiseen maagiseen päivämäärään Juhannukseen, jolloin kaikkien kesäkukkien tulee olla maassa. Joka kevään ja kesän urakka ja jokaiselle vuodelle ainakin yksi asia on yhteistä: Aina on kiire.

Kohta se kukkameri valtaa hautuumaan jälleen
Juhannuksena allekirjoittanut poistuu kesälaitumille viettämään lomapäiviänsä. Lomien ajan seurakunnan suntio toimii sijaisenani. On jotenkin helpottavaa poistua työmaalta ja antaa avaimet ihmisen käteen, kehenkä tietää luottavansa kaiken sen vastuun ja mikä parasta tietää, että se ihminen hoitaa sen suuren vastuun vuosien tuomalla ammattitaidolla.

Lomapäivän kunniaksi kupponen kuumaa ei välipalana ole pahasta ja toivotan siis sinulle erittäin hyvää sekä rauhallista päivän jatkoa. :)














Petri - Puutarhuri