torstai 29. elokuuta 2013

Sahan ääniä ja paljon katkenneita pensaita ja oksia

Kirkkohautausmaalla ja Ristimäen hautausmaalla on viime viikkojen aikana tehty mittava alueen nuoretaminen pensaiden harventamisen ja kasvuston harventamisen kautta.

Kirkkohautausmaalla monet pensaat ovat iällisesti parhaan kasvunsa päässä ja monet pensaista ja pensasaidanteista rupesivat parhaana kukintakautenansa muistuttamaan ainakin allekirjoittaneen mielestä lähinnä rösöisiä risukkoja. Kauniin ulkomuodon saamiseksi mielestäni on kasvun alettava alusta ja näin ollen päädyin radikaaliin ratkaisuun koko kasvuston alasleikkuusta. Nyt pensaat saavat kasvaa rauhassa ilman toimenpiteitä jälleen seuraavan 10 - 15 vuoden ajan.

Karu näkymä varastointialueelta kohti muuntajaa. Näkymä muuttuu jo heti luonnon ansiosta viimeistään ensi keväänä.


Kuva on kaksi viikkoa leikkuun jälkeen ja vihreä alkaa jo versota.


Ristimäen hautausmaalta alunperin kirkkoneuvoston jäsenen aloitteesta lähdimme maastokäynnille kartoittamaan, onko kappelin ja Sotavallantien välisen alueen metsäkaistaleen aluskasvillisuutta mahdollisuutta harventaa ja näkymää avata tähän pieneen kaistaleeseen luonnon kauneutta. Ristimäen hautausmaan työnjohtajan kanssa päädyimme näyttämään tälle vihreää valoa ja toimenpide kirjattiin hautaustoimen tavoitteisiin vuodelle 2013. Nyt voin suurella ylpeydellä työntekijöiden suhteen sanoa, että työ on tehtynä ja henkilökohtaisesti olen jo nyt lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Sotavallantien ja kappelin välinen metsäalue tulee nyt kauniisti esiin niin kappelilla kävijöille, kuin tiellä kulkijoille.

Nyt kasvusto on väljää ja näkyvyys paranee myös talviaikaan.


Vielä viimeiset oksien siistimiset ja voi sanoa tämän työn olevan paketissa.

Petri - Puutarhuri



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti