perjantai 29. elokuuta 2014

Minun ympäristöni

Olin edellisellä viikolla kirkon ympäristöpäivillä Jyväskylässä.

Ympäristöpäivillä tunsin itseni todella etuoikeutetuksi päästessäni kuulemaan WWF:n edustajaa, Pentti Linkolaa, Pauliina Kainulaista, Sini Saarelaa ja muita suomalaisia merkittäviä ympäristönsuojelu vaikuttajia. Päivien vaikutus itseeni oli suuri ja voin aidosti sanoa, että päivien alla tulin entistä vakuuttuneemmaksi kirkon merkityksestä ympäristölle ja omasta tahdostani ajaa eteenpäin ympäristöasioita seurakunnassani, niin työntekijänä kuin seurakuntalaisena.

Ympäristöpäivillä oli esillä hyvin havainnollistava kuva ympäristötyöstä. Muutos vastarinta on erityisen hyvin kuvattuna oikealla puun juurella 

Päivien aikana ihmiset kirjoitusten ja tarinoiden takana toivat esille ajatuksiaan ympäristötyöstä. Kaikesta negatiivisesta uutisoinnista huolimatta meillä on ympäristön pelastamisen kanssa toivoa.

Ympäristökysymysten käsittelyssä monesti esille herännyt dilemma kysymys on tekeekö kirkko ympäristöasioita vain yleisen kansalaisvelvollisuuden vuoksi vai teologisten kysymysten vuoksi ?

Oman ajatusmaailmani mukaan meidän kaikkien velvollisuus on osoittaa lähimmäisen rakkautta kaikille ympärillämme oleville ihmisille ja koko luomakunnalle. Me olemme osa kokonaisuutta ja meitä ei olisi ilman ympärillämme olevaa luonnon ihmettä.

Ensi kerralla luonnossa kävellessäsi. Pysähdy kasvin äärelle ja kumarru hetkeksi ihailemaan luonnon tarjoamaa voimaa ja kauneutta.


Petri – Puutarhuri 





Puutarhurin normipäivä :) 


Ympärisöpäivillä hyvin lämmin uusi tuttavuus oli A Rocha Suomi - Kristityt luonnon puolesta Ry. Kannatan ja rohkaisen kaikkia tutustumaan tämän kansainvälisen yhdistyksen toimintaan koko luomakunnan eteen. Lisätietoja saa osoitteesta http://www.arocha.org/fi-fi/index.html.