keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta

Hautaustoimi on kokenut vuoden aikana muutoksia ja vielä lisää on tulossa. Elämme jatkuvassa murroksessa. Samalla kuitenkin meidän tulee huomioida muutamia osa-alueita ja niiden yhteensovittamista. Miten tehdä uutta , kun samalla pitää säilyttää vanha kaiken aikaa mukana. Hautaustoimi poikkeuksellisesti antaakseen omaisille ja ympäristölle pysyvyyttä, tulisi seistä kehityksessä pieni askel kerrallaan eteenpäin.

Kuitenkin elämme alati muuttuvassa maailmassa, jossa tavat ja tottumukset elvät ihmisten mukana. Toivottavasti hautaustoimi on pystynyt kehittymään maailman mukana unohtamatta kuitenkaan tärkeitä; hautausmaalle haudattuja ja hautausmaalla kävijöitä.

Meillä on vielä monta muutosta edessämme, jotta voimme parantaa palveluitamme ympäristöämme. Lisää asiasta tiedotetaan vuoden alussa.

Tämä on vuoden viimeinen blogitekstini ja nyt on aika katsoa mennyttä vuotta. Mennyt vuosi on antanut haasteita, opettanut eteenpäin työssä ja mikä parhainta antanut monia kohtaamisia toimistolla ja hautausmaalla. Jokainen kysytty kysymys on laittanut miettimään uusia ajatuksia ja haastanut hakemaan kokonaan uutta tietoa.

Kiitos kaikille hautausmaalla kävijöille, kiitos teille kenetkä olen kohdannut vuoden aikana, kiitos yhteistyöyrittäjille ketkä mahdollistavat toiminnan ja huomioitte työnne tärkeyden. Kiitos teille kaikille menneestä vuodesta ja toivottavasti tarjoatte yhtä haasteellisen vuoden monellekin tulevalle vuodelle.

Lempäälän seurakunnan hautaustoimi toivottaa kaikille erittäin rauhallista joulua ja mitä parhainta uutta vuotta. 


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Matkalla


Olet kävelymatkalla. Olet matkalla, jossa saat itse kuvitella ympäristösi. Kuvitelmasi vain ovat rajanasi. Kauneimmat luonnonantimet, maisemia silmän kantamattomiin. Kauneinta arkkitehtuuria, maasta korkeuksiin nousevia torneja vai ränsistyviä kerrostaloja. Kuljetko pimeimpiä kadun kulmia vai käveletkö kirkkainta ja suurinta katua alas.

Valitset seurasi matkallesi, monta seuralaista jää pois, monen kanssa kinaat, monen kanssa ystävystys. Montaa rakastat ja montaa vihaat, monta jätät matkalle, monen kanssa puhut. Moni sinua seuraa hiljaa ja moni hiljaa kääntyy risteyksissä pois. Kuljetko joukossa vai kuljetko yksin keskellä vai ulkopuolella pitkin sivuteitä.

Kävely matkan saapuessa loppuun katsot koko matkaasi. Matkan lopulla maisemat näyttävät kovin erilaisilta, kuin matkan aikana niitä katsoessasi. Ne entiset rauniot eivät vaikutakkaan niin kauheilta ja pelottavilta, niiden kauniiden ketojen ja kauniin arkkitehtuurin yksityiskohdat alkavat hiljalleen kadota. Matkaseuralaisia moni on ikävä ja moni saapui kanssasi loppuunkin saakka. Me itse valitsemme matkalla oman tiemme. Me valitsemme oman vauhtimme. Haluammeko perille nopeammin vai voiko päivän kaksi kuluttaa vain ihaillen missä maisemia ja hetkeksi pysähtyä istumaan ja nauttimaan matkaseuralaisemme seurasta. Me kuljemme pitkin pimeimpiä katuja ja valoisimpia aukioita. Me ja matkaseuralaisemme voimme nähdä myös valoa pimeimmälläkin kadulla ja synkkyyttä kirkkaimmallakin kedolla. Matka minkä me kaikki teemme kohti tuntematonta tietämättä huomisesta ja kaiholla muistellen eilistä.

Perille saattaneet irtaantuvat omalle matkalleen porteilta.

Astut portista sisään, matka on tullut päätökseen ja olet päässyt kotiin lepoon ja rauhaan.

Petri – Puutarhuri

Hyvää ja rauhallista 1. Adventti sunnuntaita




sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Elämän pieniä asioita

 
 
Tämän kirjoituksen kirjoitan sairaslomaltani.

Lomani aikana olen saanut ja ollut pakkokin hieman istua ja rentoutua. Olen aina ollut tietynlainen suorittaja. Vaikka en joka hetki liiku tai askartele niin pidän virkeyttä yllä tietokoneen ääressä. Olen harvinaisen huono pysähtyjä.

Yhteiskuntamme pyörii liikkeen ympärillä. Jokaisen hetken elmästään ihminen kuulee vain liikkeestä. Oli kyse kehittymisestä, koulutuksesta tai työstä…Aina on kyse jatkuvasta liikkeestä eteenpäin koulussa tai uralla. Oli kyse parisuhteesta, lapsista tai urasta…aina tulee olla liikkeellä.

Liikkeessä on vaikea katsoa ympärillensä. Eteenpäin näkee kirkkaasti, sivuilla menee vain häilyvä raita ja taakse katsoessa voi kompastua nokaltensa.

Miksi meille ei hetkeksi kaiken suorittamisen keskellä ja kaikessa liikkeessä käsketä pysähtyä ?

Usein meille osoitetaan, kuinka uusi unelma on aina tulevassa maalissa. Me tavoittelemme aina uutta onnea vaikka meidän pitäisi pystyä pysähtymään ja katsomaan kaikkea arvokasta jo ympärillämme.

Keskiviikkona sairaalassa leikkausta odotellessa matkapuhelimeni oli sammuksissa, tv:tä en kehdannut laittaa päälle pikkuvauvan nukkuessa viereisellä sängyllä ja radio oli lähinnä hoitajien tuote omassa kopissansa. Minulla oli hieno hetki aikaa vain itselle ja omille ajatuksille.

Kun rauhassa pääsee miettimään mitä on niin haluaa hetken tulevalta paljon vähemmän. Vanha sanonta pitää paikkansa ja rikkauksille tulee sokeaksi, jos ei ikinä näe kuinka rikas on. Ja on kummallista, kuinka se pieni hetki vaikuttaakin ja pitkälle ajalle.

Siinä myös vastausta kysymykseen, miksi nautin luonnossa liikkumisesta ?

Haluatko nähdä hetken hyvin taaksesi, nykyhetkeesi ja eteesi ? Pysähdy, sulje silmäsi ja rauhoitu hetkeksi. 
 
 
 
 
 
It's the little things in life

Petri - Puutarhuri

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Uusia tuulia ainakin hetkeksi

Hei

Edelliskerrasta on jo aikaa ja seuraavaan kertaa tulee olemaan tovi aikaa.

Allekirjoittanut poistuu keskiviikkona sairaslomalle sairaalan kautta. Vaivannut käteni käydään hieman korjailemassa ja taas töihin entistä ehompana.

Sairaslomallani poikkeuksellisesti saan sijaiseni hautausmaalta. Ja kokeneen sellaisen saankin.

Hautapaikan haltijuuskysymykset ja pidennykset kuuluvat suosiolla sairaslomani päättymisen jälkeen. Älä kuitenkaan huolehdi. Asian hoitamisella ei kiirettä ole. Jätä halutessasi asiasta soittopyyntö hautausmaan toimistoon, soitan sinulle takaisin heti töihin päästyäni.

Kevään aikana on tapahtunut kaikkea pientä ja suurtakin muutosta.

Tamperelaisena kantakaupungin asukkina minulle työpaikassani pala ihanuutta on jo Lempäälän ympäristö. Vihreä ei ainoastaan tee viihtyisää kuntaa/kaupunkia vaan se todistetusti parantaa kaupunkilaisten hyvinvointia.



Lempäälän kunta paransi Myllyrannan maisemaa. Nyt hautausmaallakin nautitaan järvimaisemista.
 
Vanhan Pappilan rannat raivuiden jälkeen avaavat maiseman vesistöön. Hetki kalliolla silmät kiinni ja takuulla on enemmän energiaa hetken jälkeen, kuin pitkään pitkään aikaan.
 
Päätän kirjoitukseni tähän. Seuraava kirjoitukseni tuleekin leikkaukseni jälkeen. 
 
Petri - Puutarhuri

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Haeks duunii ?

Taas uudelleen tämä aika vuodesta. :)

HAUTAUSMAAN KAUSI- JA KESÄTYÖNTEKIJÄ

Lempäälän seurakunta hakee hautausmaille kausityöntekijöitä 4–6 kuukauden mittaisiin työsuhteisiin ja kesätyöntekijöitä erimittaisiin työsuhteisiin koulujen kesäloman aikana. 

Kausityöntekijän tehtäviin kuuluvat hauta- ja puistoalueiden hoito- ja kunnossapitotyöt. Alan koulutus, aikaisempi kokemus viheralueiden ylläpitotöistä sekä kokemus traktorin ja työkoneiden käytöstä katsotaan eduksi. Kesätyöntekijän on oltava 16 vuotta täyttänyt. 

Kirjalliset hakemukset liitteineen lähetetään viimeistään 28. helmikuuta postitse osoitteeseen Lempäälän seurakunta, PL 40, 37501 Lempäälä tai sähköpostitse osoitteeseen petri.solja@evl.fi. Kuoreen tai otsikkokenttään merkintä ”Hautausmaan kausityöntekijä 2015” tai ”Hautausmaan kesätyöntekijä 2015”. 

Hakulomakkeita saa kirkkoherranvirastosta (os. Kirkkopolku 1). Työhakemuslomakkeen sähköinen versio löytyy seurakunnan nettisivuilla olevasta hakuilmoituksesta. 

Lisätietoja: seurakuntapuutarhuri Petri Solja, p. 050 544 3531, sähköposti: petri.solja@evl.fi tai talousjohtaja Aulikki Puntola, p. 050 544 3340. 



Eli  yt olis tarjolla loistava mahdollisuus kesälle päästä nauttimaan ulkotöistä, raittiista ilmasta, keskiverrosta esimiehestä ja hyvistä työkavereista. Tule ja hae tai jaa julkaisu sille kuka hakee :)

lauantai 24. tammikuuta 2015

Uuden vuoden uudet kujeet

Vuosi on vaihtunut ja alkanut säätilojen osalta mielenkiibtoisissa merkeissä. Luonto ei tunnu tietävän aloittaakko kevättä vai pukatakko sydäntalvea.
Voi vain arvailla mitä näin vaihtelevat säät vaikuttavat luonnolle.
Hautausmaalla varautukaa liukkaisiin säihin. Varovaisuus on valttia. 

Mitä ajankohtaisena tällä hetkellä ?

Rekrytointi hautausmaan kausi- ja kesätyöntekijöiden paikkoihin aukeaa viikon kuluttua. Muista hakea ennen helmikuun loppua. 

Varovaisuutta hautausmaalla. Lauhtuvat kelit ja koventuvat pakkaset saavat käytävä pohjat jäätymään. Hiekoitamme parhaamme mukaan, mutta silti kannattaa pitää varovaisuutta hautausmaalla käydessä. 

Puutarhuri asettuu viettämään lomiansa 30.1 - 6.2. Väliaikana työtäni hoitaa sijaiseni. 6.2 Olen ilta työssä Lempäälän kunnan nuorisotoimen järjestämässä TakuuRähinät tapahtumassa http://www.nuortenlempaala.fi/takuurahinat/

Sinulle 15-29 vuotias henkilö. Jos olet työtä vailla niin tule poikkeamaan paikalle. Minä ja monta muuta kertomassa uusista työmahdollisuuksista. Ja tuttavat tervetuloa jutulle :) 




Hiekoittajat ovat tulleet tutuksi jotenkin kummallisesti talven aikana