keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta

Hautaustoimi on kokenut vuoden aikana muutoksia ja vielä lisää on tulossa. Elämme jatkuvassa murroksessa. Samalla kuitenkin meidän tulee huomioida muutamia osa-alueita ja niiden yhteensovittamista. Miten tehdä uutta , kun samalla pitää säilyttää vanha kaiken aikaa mukana. Hautaustoimi poikkeuksellisesti antaakseen omaisille ja ympäristölle pysyvyyttä, tulisi seistä kehityksessä pieni askel kerrallaan eteenpäin.

Kuitenkin elämme alati muuttuvassa maailmassa, jossa tavat ja tottumukset elvät ihmisten mukana. Toivottavasti hautaustoimi on pystynyt kehittymään maailman mukana unohtamatta kuitenkaan tärkeitä; hautausmaalle haudattuja ja hautausmaalla kävijöitä.

Meillä on vielä monta muutosta edessämme, jotta voimme parantaa palveluitamme ympäristöämme. Lisää asiasta tiedotetaan vuoden alussa.

Tämä on vuoden viimeinen blogitekstini ja nyt on aika katsoa mennyttä vuotta. Mennyt vuosi on antanut haasteita, opettanut eteenpäin työssä ja mikä parhainta antanut monia kohtaamisia toimistolla ja hautausmaalla. Jokainen kysytty kysymys on laittanut miettimään uusia ajatuksia ja haastanut hakemaan kokonaan uutta tietoa.

Kiitos kaikille hautausmaalla kävijöille, kiitos teille kenetkä olen kohdannut vuoden aikana, kiitos yhteistyöyrittäjille ketkä mahdollistavat toiminnan ja huomioitte työnne tärkeyden. Kiitos teille kaikille menneestä vuodesta ja toivottavasti tarjoatte yhtä haasteellisen vuoden monellekin tulevalle vuodelle.

Lempäälän seurakunnan hautaustoimi toivottaa kaikille erittäin rauhallista joulua ja mitä parhainta uutta vuotta. 


1 kommentti:

  1. Olitpa Petri-puutarhuri kirjoittanut kauniisti!
    On ihana asia että hautausmaata ja sen arvokkuutta kunnioitetaaan ja otetaan huomioon. Näin ei valitettavasti ole aina , ei tarvitse kovin kaukaa hakea esimerkkiä toimimisesta,jossa on hävitetty lähes kaikki vanhalle hautauamaalle kuuluva arvokkuus, joka on todella surullista.
    Vanha vuosi vaipuu hautaan riemuineen ja muistoineen, oi jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama...

    VastaaPoista