lauantai 9. marraskuuta 2013

Talven alkua


Viime viikolla viimeisetkin kausityöntekijät poistuivat talvilaitumille ja Lempäälässä hautaustoimi siirtyy viettämään hiljaista talven ajan eloansa. On aina toisaalta yhtä haikeaa vuosittain erota tutuista kasvoista ja uudelleen tottua siihen, että sosiaalitilat hiljenevät ensi kevääseen saakka.

Vuoden aikana on tapahtunut paljon, paljon on tehty, koettu niin onnistumisia kuin epäonnistumisia, mutta lopulta kulunut vuosi on mennyt kaikilla mittapuilla kiitettävästi. Jokainen työntekijä antoi panoksensa hautausmaiden ylläpitoon ja vuodelle asetetut tavoitteet ylitettiin kirkkaasti.



Haluan osoittaa kiitoksen kaikille hautausmailla työskennelleille ihmisille kuluneesta vuodesta ja takaraivossa toki siintää pieni esimiehen toiveajattelu: Toivon mukaan näemme ensi vuonna uudelleen.

Vesisateilla selvittiin loppuun saakka. 
Nyt on pakkasia odotellessa 



Syksyssä vain on taikaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti