tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kun luonto kosketti ja pahasti

Kuulin eräässä koulutuksessa puhki kuluneen lauseen ”pitäisi ajatella aina ilman värittyneitä laseja”. 

En halua olla ikävä mutta….me jokainen katsomme maailmaa värittyneiden lasien kautta. Sinulla on oma maailmankatsomuksesi jonka heijastat mielipiteisiisi ja katsastaa ympäröivää maailmaa sen mukaisesti. Aivan kuten minulla.

Minulle luonnossa ei aiemmin ollut merkityksellistä. Ainakaan niin että olisin ymmärtänyt sen itse. Oma ymmärrykseni luonnon merkityksestä alkoi valaistua vasta korkeakoulututkintoni aikana. Minulle luonto muuttui tärkeämmäksi, aloin nauttia liikkumisesta luonnon helmassa. Kaiholla voin sanoa että ikävöin opiskelija asuntolaan luonnonläheisyyden ja ikkunan maiseman vuoksi. Nykyisestä asunnostani näen muita taloja, mutta palvelut ovat lähettyvilläni.

Ajan yhä omalla henkilöautolla. Lajittelukin kotitaloudessamme ei ole parhaimmasta päästä. Yritän syödä parhaani mukaan kasvisruokaa arjessani. Paperia kulutan yhä liikaa, mutta olen ylpeä suunnasta koko ajan paperittomaan suuntaan. Yritän parhaani muuttaa suuntaani, että luonto ympärilläni voisi paremmin. Teen sen pieni askel kerrallaan.

Jos Suomi tuntuu liian pieneltä vaikuttajalta maapallollamme, yritä muistaa seuraavaa. Me vaikutamme siihen ovatko järvemme siniset tulevaisuudessa. Me vaikutamme siihen hengitämmekö puhdasta ilmaa omissa metsissämme. Me vaikutamme siihen miten luonto voi ympärillämme.

Oletko valmis luopumaan siitä siksi, että asia vaatii vaivaa? Siksi että se vaatii päätöksiä ? Siksi että helpompi on kääntää poski kun vastata ongelmaan.

Helppo tie on olemassa aina. Helppo tie tarkoittaa että luovutamme ja me menetämme luonnon ympäriltämme. Ehkä emme voi pelastaa maailmaa, mutta voimme pelastaa oman luontomme.

Egosentrisessä yhteiskunnassa on ajoittain vaikea nähdä kaikkea hyvää ja kaunista ympärillämme.

Ja viimeiseksi kun sanot että yhden pienen ihmisen panos ei merkitse mitään, muista että kaikki suuret muutokset lähtevät liikkeelle yhdestä ihmisestä. Tiesitkö, että se voisit olla juuri sinä ?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti