Näytetään tekstit, joissa on tunniste hautakivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hautakivi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. joulukuuta 2019

Asiaa hautamuistomerkeistä

Taas pääsi kirjoittamaan pitkästä aikaa. 

Mietin millä teemalla joulukuu olisi syytä aloittaa ja yksi vuoden aikana kysymyksiä herättänyt asia ovat hautamuistomerkit joten hieman syventävää tietoa niistä.

Ja ensi alkuunsa tarkennus. Teksti on kirjoitettu nykyisten tietojeni valossa. En ole lainoppinut henkilö joten säännöksissä saattaa löytyä virheellisiä kohtia. 

Kuka valitsee hautakiven hautapaikalle ja kuka päättää hautakiven kunnossapidosta ?

Hautakiven hautapaikalle valitsee ja kunnossapidosta päättää kirkkolain ja hautaustoimilain mukaisesti haudan haltija. Jos haltijaa ei ole asianomaiset omaiset päättävät hankinnasta ja muutoksista yhdessä. Seurakunta suosittelee, että aina kaikista muutoksista olisi syytä keskustella kaikkien omaisten kanssa yhteisesti. 

Seurakunta siirsi hautakivemme pois haudalta. Miksi ?

Tähän voi olla muutamia syitä, jossa alla listattuna yleisimmät

Hautakivi on siirretty läheiseen hautaan tulevan hautauksen vuoksi.

Seurakunnalla on oikeus siirtää hautauksen kannalta tarvittavaksi katsottu hautamuistomerkit pois hautapaikoilta, jotka katsotaan olevan hautauksen tai hautapaikan avauksen esteenä. 

Seurakunnalla on velvollisuus palauttaa hautamuistomerkit takaisin haudoille ja korvata mahdolliset vauriot hautamuistomerkissä. Seurakunta myös oikaisee kohtuulliseksi katsotuissa ajassa hautauksen vuoksi kallistuneet hautakivet. Tämä katsotaan tapauskohtaisesti.

Hautamuistomerkki on ollut vaarallisesti kallellaan

Seurakunnalla on oikeus poistaa hautamuistomerkki haudalta, jos hautamuistomerkin katsotaan kallistuneen vaarallisesti hautapaikalla.

Muut syyt

Kuluneen vuoden aikana olemme joutuneet siirtämään muistomerkin myös esimerkiksi vaurioitumisen vuoksi ja puun kaadon alta.

Koska syyt voivat aina olla yksilötapauksia niin aina on syytä ottaa asiasta yhteyttä seurakuntaan.

Hautakivi on kallistunut mitä tehdä ? Ja kuka tämän korvaa ?

Pääsääntönä on, että kallistumisesta aiheutuvat kulut maksavat haudan haltija / haudan omaiset. 

Ainoa tilanne milloin seurakunta korvaa kiven oikeisun on mikäli kallistuma on aiheutunut seurakunnan toiminnan seurauksena. Tämän arvioi aina ensisijaisesti seurakunta. 

Mm. Maan routimisesta tai puiden juurista aiheutunut kiven vinouma on luonnollinen ja ei kuulu seurakunnan toiminnasta aiheutuvan korvausvelvollisuuden piiriin.

Hautakivi kaatui hautakivemme päälle ja kivemme vaurioitui. Mitä teemme ?

Tällöin korvausvelvollisuus on hautakiven, joka kaatui ja aiheutti vahingon haudan haltijalla ja omaisilla.

Hautapaikan haltija vastaa Kirkkolain 17 luvun pykälän 5 perusteella hautapaikan hoitamisesta.
” 5 § (30.12.2003/1274) Haudan hoito
Haudat on pidettävä hautausmaan arvoa vastaavasti hoidettuina. Haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija.”

Hautaoikeuden haltija myös vastaa hautapaikan muistomerkistä Hautaustoimilain luvun 5 pykälän 14 mukaisesti.
”14 § Hautamuistomerkit
Hautaoikeuden haltija päättää haudalle sijoitettavista hautakivistä ja muista muistomerkeistä.”

Milloin haltijaa ei ole nimettynä omaisten katsotaan olevan vastuussa asiasta.

Jos hauta, minkä hauta kivi vaurion aiheutti on palautunut seurakunnalle, on seurakunta korvausvelvollinen tilanteessa. 

Miksi seurakunta merkitsee kivet niin törkeällä tavalla maastossa. Miksei seurakunta vain ilmoita omaisille asiasta puhelimitse ?

Huomautus kiven kallistumisesta hautapaikalla on osa seurakunnan valvontavellisuuden noudattamista. Merkki hautapaikalla on paitsi viesti omaiselle on se myös merkki muille hautausmaalla kävijöille, että hautakivi on vaarallinen. 

Turvallisuusohjeiden mukaan hautakivi tulisi eristää / merkitä siten, että mahdollinen kaatuminen ei aiheuttaisi vahinkoa hautausmaalla.

Alla oleva kuva Lempäälän seurakunnan merkintätapa maastossa. Keskimmäinen hautakivi, joka on palautunut seurakunnalle ja kivi poistettu.


Alla oleva kuva on sääntöjen mukainen merkintätapa Helsingin seurakuntayhtymän Honkanummen hautausmaalta.



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Hautaustoimesta ajankohtaista

Hei

Pitkä aika edellisestä ja paljon paljon työtä välissä. Mutta aika valoittaa hieman hautaustoimen ajankohtaisia asioita kesän korvilla.

1. Hautakivien oikaisuaika on taas korvilla
Erityisesti hoitohaudoilla hautamuistomerkkien oikaiseminen on todellakin ajankohtaista. Muistathan, että hautainhoitosopimusta ei aloiteta ennen hautamuistomerkin oikaisua hautapaikalla.

Lisäksi vuonna 2016 seurakunta aloittaa kallistumisen johdosta ilmoitus menettelyn kaikille hautapaikoille. Kallistumisesta ilmoitetaan hautapaikalla olevalla kuulutuskilvellä ja mikäli yhteystiedot ovat ajantasalla myös kotiin lähetettävällä kirjelmällä.

HUOM! HAUTAMUISTOMERKILLÄ OIKAISTAAN POHJAKIVI. HAUTAMUISTOMERKIN OIKAISEMINEN KEINOTEKOISESTI KÄYTTÄEN ESIM. KIILOJA, PUU PALASIA, MUOVIN KAPPALEITA TAI PIKKU KIVIÄ ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY! MIKÄLI ASIATTOMASTI TUETTU HAUTAKIVI AIHEUTTAA MATERIA- TAI HENKILÖVAHINKOJA ON VASTUUSSA ASIATTOMAN TUENNAN SUORITTANUT HENKILÖ.

Keinotekoisesti tuettu hautakivi. Hautakiven takareunaa on kohotettu ja taakse aseteltu lankku. 
Erityisesti puu viritelmät lahoamat ajan myötä ja viritelmä muuttuu entistä turvattomammaksi.


2. Sankarihautausmaalle ei kukkia vuonna 2016

Seurakunta ei kukita sankarihautausmaata 2016 sankarihautausmaan peruskorjauksen vuoksi. Sankarihautausmaa peruskunnostetaan vuoden 2017 juhlavuotta varten.

Totetuttajana Kiviliike Sairanen 

3. Erityisammattimies uudelleen hakuun syskysllä

Erityisammattimiehen paikka avataan uudelleen 2016 syksyllä. Kirkkoneuvosto päätti keskeyttää haun.

4. Muualle haudattujen muistomerkin perustaminen Ristimäen hautausmaalle

Ristimäen hautausmaalle kappelin läheisyyteen pystytetään kesän aikana uusi Muualle haudattujen-muistomerkki.

Muualle haudattujen muistomerkki tulisi erityisesti palvelemaan Ristimäen hautausmaalla kävijöitä. Muistomerkki valmistetaan hautausmaalla olevista luonnonkivistä.

Muistomerkin tekijäksi on valittu Lempääläläinen Muistokivi Oy M.Kaila.

5. Pienoismuistolehtojen perustaminen kirkkohautausmaalle

Asian käsittely siirtyy seuraavaan kirkkoneuvostoon.

6. Käyttöohjesäännön muuttuminen kirkkohautausmaalla

Asian käsittely siirtyi seuraavaan kirkkoneuvostoon.

7. Muistomerkkiohjeen hyväksyminen hautaustoimelle

Kirkkoneuvoston on hyväksynyt seurakunnalle hautamuistomerkkiohjeen, jossa määritellään tarkemmin seurakunnan toimintatapoja hautamuistomerkin hyväksymisessä, suunnittelussa, asianmukaisessa asentamisessa ja erimielisyyksien käsittelyssä.

Ja viimeisimpänä huomautuksena hoitosopimusasiakkaille. Seurakunta ei aikaisesta keväästä huolimatta istutua kesäkukkia aikaisemmin hautausmaalle, vaan kesäkukat saapuvat normaalisti n. kaksi viikkoa ennen juhannusta.


Muuta  Ideaparkin Ideakappelissa on valokuvanäyttely, jossa saan kunnian olla näytteille asettaja. Kovasti yrityksen aiheena luonto. Tule hiljentymään hetkeksi ostosmatkallasi ja nauttimaan. 


torstai 22. toukokuuta 2014

Isoahkoa urakkaa

Eilen oli jälleen erikoinen päivä.



21.5 Ristimäen hautausmaalle saapui 13 vapaahtoista ja paikallinen kiviyrittäjämme oikaisemaan maksutta kaatuneita ja kallistuneita muistokiviä.



On sydäntä lämmittävää nähdä, kuinka ihmiset  tekevät jotain näinkin raskasta pyytettömästi silkasta hyvästä tahdosta ja täysin omasta aloitteestansa. Hieno päivä suosi talkoolaisia työn raskaudesta huolimatta siitä tunnuttiin nauttivan entistä enemmän.

Muistokivi OY:n Petteri Kaila irroittautui päivätöistänsä talkoiden ajaksi avustamaan urakassa.



Huikaiseva lopullinen lukema hautausmaalla oli 81 oikaistua kiveä.

Lempäälän seurakunnan hautaustoimi lausuu lämpimän kiitoksen päivästä Lempäälän Ideaparkin Ståhlbergin poikakerholle ja Muistokivi Oy Markku Kailalle.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Muualle haudattujen muistomerkki

Eino teki mittavia tuhojaan koko maassa viikonloppuna. Lempäälän hautausmaiden puut kestivät tuulen ja tuiverruksen yllättävän hyvin ja muutamia pienimpiä oksia lukuunottamatta kaikki puut olivat pystyssä ilman sen suurempia vaurioita. Nämä luonnon vanhukset ovat kestäneet jalustoillansa jo monet tuulet ja tuiverrukset.

Alkuviikosta saimme talven viimeisen toimituksen perille ja muualle haudattujen - muistomerkki sai viimein uuden pohjakiven. Massiivinen kivi aiheutti asennuksessa muutamia sydämmen tykytyksiä, mutta nyt alue on arvonsa mukaisessa kunnossa.

Muistokiven toimitti ja asensi Muistokivi Oy M. Kaila :)

Lievää sydämmen tykytystä...

....mutta ammattimiehet hoitavat työn mallikkaasti

Muistomerkki vihdoin arvoisellansa jalustalla.


Petri - Puutarhuri