Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuoleman työstä


Nyt ajattelin hieman kertoa. Vastaan työssäni hautaustoimesta ja hautaustoimen asiakaspalvelusta. Olen ihmisille kasvo ja ääni hautapaikan varauksessa. Sillä hetkellä, kun aviopuolisosta tulee leski, lapsesta orpo, vanhemmasta lapseton minä olen ne kasvot, kenen kanssa katsotaan viimeinen leposija hautausmaalla. Ihmisten reaktiot vaihtelevat laidasta laitaan asioidessa. Jokaiselle tapaamiselle on kuitenkin yksi asia yhteistä. Jokaiselle omaiselle alkaa tapaamisella hetki hetkeltä valaistua, että oma läheinen on poissa ja kuolema muuttua konkreettiseksi

Pyrin aina pitämään tapaamiset lyhyenä, mutta ihmisille on kuitenkin annettava aikaa. Ketään ei saa hylätä sillä hetkellä, kun usko ihmisiin ja tulevaisuuteen on eniten koetuksella. Sinä kuka valitettavasti olet joutunut hautaamaan useamman sukulaisen lyhyen ajan sisään, ei se asiallisuus ja tuttavallisuuden puute ei ole loukkaus sinulle. Se auttaa minua muistamaan kaiken tarpeellisen läpi käytävän asian, jotta sinulla olisi yksi asia vähemmän huolehdittavana.

Yhteiskuntana me olemme muuttuneet kovin kova arvoisiksi. Kanssani toimistossani ei tarvitse olla kova. On oikeus surra, en minä käännytä oveltani. Läheisen kuolema koskettaa jossain vaiheessa meidän jokaisen elämää. Se on tilanne jolloin yhteiskunnan silmissä ei tarvitse olla kova pintainen ja asiallinen, antakaa itsellenne oikeus surra. Suru kun tulee aina jossain vaiheessa. Ei sitä voi pidättää pois. Sen voi painaa syvemmälle sisimpään, mutta sitä ei todella saa pois kuin suremalla.

Suruun reagoidaan monilla eri tavoin, on järkytystä, aggressiivisuutta, kieltämistä, itkuisuutta. Se ei ole mitään epätavallista vaan täysin normaalia. Vaikka siinä tilanteessa ajatus tuntuu kovin kaukaiselta, suru muuttuu helpommaksi. Se muuttuu lämpimiksi muistoiksi valokuvista ja haudalla käydessä. Lohduttomuus muuttuu vienoksi kaipuuksi ja järkytys hyväksynnäksi. Eräs tuntemani lääkärin sanat muistuvat usein mieleeni, kun kysyin häneltä ”Miten surusta pääsee yli? ” ”Ei mitenkään, ihminen vain oppii elämään sen kanssa”

Olen vain yksi osa sitä kokonaisuutta, ketkä tekevät työtä hautaamisten kanssa. Silti voin puhua jokaisen heidän puolesta, että olemme arvokkaassa työssä ja meille arvokkainta on hoitaa työ jokaista kunnioittavalla tavalla taustaan katsomatta. 




sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Matkalla


Olet kävelymatkalla. Olet matkalla, jossa saat itse kuvitella ympäristösi. Kuvitelmasi vain ovat rajanasi. Kauneimmat luonnonantimet, maisemia silmän kantamattomiin. Kauneinta arkkitehtuuria, maasta korkeuksiin nousevia torneja vai ränsistyviä kerrostaloja. Kuljetko pimeimpiä kadun kulmia vai käveletkö kirkkainta ja suurinta katua alas.

Valitset seurasi matkallesi, monta seuralaista jää pois, monen kanssa kinaat, monen kanssa ystävystys. Montaa rakastat ja montaa vihaat, monta jätät matkalle, monen kanssa puhut. Moni sinua seuraa hiljaa ja moni hiljaa kääntyy risteyksissä pois. Kuljetko joukossa vai kuljetko yksin keskellä vai ulkopuolella pitkin sivuteitä.

Kävely matkan saapuessa loppuun katsot koko matkaasi. Matkan lopulla maisemat näyttävät kovin erilaisilta, kuin matkan aikana niitä katsoessasi. Ne entiset rauniot eivät vaikutakkaan niin kauheilta ja pelottavilta, niiden kauniiden ketojen ja kauniin arkkitehtuurin yksityiskohdat alkavat hiljalleen kadota. Matkaseuralaisia moni on ikävä ja moni saapui kanssasi loppuunkin saakka. Me itse valitsemme matkalla oman tiemme. Me valitsemme oman vauhtimme. Haluammeko perille nopeammin vai voiko päivän kaksi kuluttaa vain ihaillen missä maisemia ja hetkeksi pysähtyä istumaan ja nauttimaan matkaseuralaisemme seurasta. Me kuljemme pitkin pimeimpiä katuja ja valoisimpia aukioita. Me ja matkaseuralaisemme voimme nähdä myös valoa pimeimmälläkin kadulla ja synkkyyttä kirkkaimmallakin kedolla. Matka minkä me kaikki teemme kohti tuntematonta tietämättä huomisesta ja kaiholla muistellen eilistä.

Perille saattaneet irtaantuvat omalle matkalleen porteilta.

Astut portista sisään, matka on tullut päätökseen ja olet päässyt kotiin lepoon ja rauhaan.

Petri – Puutarhuri

Hyvää ja rauhallista 1. Adventti sunnuntaita